Joulupukin juna Oy

Tausta

Koko toiminnan taustalla on Seppo Lankisen, Kemin lumilinnan yhden perustajan, ajatus Lapissa toimivasta joulupukin junasta, joka liikennöisi alueella sesonkeina ja loisi alueesta kansainvälisille asiakkaille yhä mielenkiintoisemman kohteen vierailla. Tämä Santa’s Express oli vahvana visiona ja taustalla, kunnes Seppo kohtasi Markun. Markku Seppälä on sekä Tornion että Kemin rautatieasemien kehittäjä ja yhdessä nämä kaksi yritteliästä ja idearikasta miestä kehittivät ajatuksen Tornion aseman kehittämisestä Joulupukin asemaksi, jossa olisi paljon toimintaa sekä lähtöpiste Santa’s Expressille. 

Meni vuosia ja tuli vuosi 2022 kesä. Seppo Lankinen etsi konseptille uutta tuulta purjeisiin ja vieraili matkanjärjestäjän / matkatoimistoyrittäjän Irina Lousteen luona Kemissä. Irina esitteli Sepon Minna Miettuselle, konseptikehittäjälle ja myynnin asiantuntijalle. Samalla remmiin astui mukaan myös pitkäaikaiset matkailualan ammattilaiset Päivi Koskela ja Oskar van Ieperen. Syntyi Joulupukin juna oy ja kuusi monialan yrittäjää alkoi puuhata jouluksi 2022 pilottia alueelle. 

Pilotti jouluna 2022 

Joulupukin juna oy löysi operoivaksi yhteistyökumppaniksi Höyryveturimatkat 1009 oy:n Kouvolasta, jolla on ainutlaatuinen, Suomessa aikainaan paljon liikennöinyt Ukko-Pekka, veturi Hr1 1009. Tämä jylhä ja suuri veturi saapui Meri-Lappiin joulukuun alussa kera 6 vaunun. Pilotin tavoitteena oli ymmärtää kysyntää ja millainen tuote voisi myydä. Kysyntä yllätti toimijat täysin ja juna käytännössä myytiin loppuun muutamassa päivässä. Myynnin kohteena oli Jouluinen höyryjunamatka Pelloon. 

Kokonaisuudessaan pilotti ylitti uutiskynnyksen valtakunnallisestikin ja molemminpuolin rajaa ja oli sosiaalisessa mediassa kuumin puheenaihe viikon ajan. Se entisestään vahvisti ajatusta, että toiminta alueella tulisi jossain muodossa jatkua.

Tulevaisuus

Joulupukin juna Oy:n tavoitteena on tuottaa ainutlaatuisia, ympärivuotisia elämysjunamatkoja Meri-Lapista koko Lappiin ja Oulun alueelle. 

Junamatkamme toteutetaan sekä Diesel- että höyryvetoisina. Joulumatkojen lisäksi tarjoamme kerronnallisia kesä/syysmatkoja Länsikairassa nimellä Wild West Lapland, Oulusta kulinaristinen Taste of Lapland, talvella Aurora Line sekä ympärivuotinen Industrial Northstar -tähtituotteemme Meri-Lapissa höyryjunalla. 

Strategian keskiössä on myös yhteistyö Haaparannan kanssa, sillä yritykselle Ruotsi ja Haaparannan asema ovat erittäin tärkeitä. Kestävän matkailun trendit vahvistuvat seuraavan kymmenen vuoden ajan ja Haaparannasta ja Torniosta tulee TEN-T verkon ja radan sähköistyksen myötä portti Euroopasta Lapin matkailuun.  Myös koko Länsikaira Torniosta Kolariin sekä Rovaniemi että Oulu ovat tärkeitä toiminnallemme. 

Operointibrändimme Lapland Spirit Rail alkaa operoida 2026 jouluna. Tervetuloa seuraamaan matkaamme!

Kuva Pellon pilottimatkalta jouluna 2022

LIITY ASIAKASLISTALLEMME JA

SAAT TIETÄÄ

Ensimmäisten joukossa tuoreimmat kuulumisemme